Mennyt kesä oli ennätyksellisen lämmin. Lämpöä oli näillä leveysasteilla enemmän kuin vuosiin. Muistettakoon pieni sivuseikka , että lämpötilat eivät noudata valtioiden rajoja. Sitten tulivat myrskyt. Niitäkin oli eripuolilla maapalloa. Eivätkä nekään pysähtyneet maiden välille tuliin, vaan jatkoivat matkaa, joten yhteistyö valtioiden välillä olisi tärkeää. Nämä ovat vain esimerkkejä niistä tekijöistä, joihin emme juurikaan voi vaikuttaa, mutta jotka vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämäämme. Sitten ovat ne tilastotiedot ja tutkimustiedot, jotka kertovat, että maapallon ilmasto ja ilmakehä ovat saaneet kokea kovia ihmisen tuottamien erilaisten päästöjen seurauksena. Vähin ei ole hiilidioksidi, metaanista puhumattakaan. Vaikka osa luonnosta, siis lähinnä kasvit, pystyvät hyödyntämään ihmisen aiheuttamia päästöjä, niin ihmisten määrän lisääntyessä luonto joutuu koville yrittäessään selvitä päästöistä. Mitä me ihmiset sitten teemme. Me ihmettelemme, että mitä pitäisi tehdä tai että ei tämä minua koske, koska vielä tämä pallo pyörii ja toimii ja itse voin ajaa autolla ja lentää ja kuluttaa. Ja elinikä vain nousee. Mutta entäs jos se ei enää kohta nousikaan vaan alkaisi laskea. Yksinkertaisesti sen takia, että maapallon, mitä se sitten tarkoittakaan, sietokyky lakkaisi. Se voi nimittäin tapahtua. Alkaisivatko ihmiset tapella keskenään, kun puhdas vesi loppuisi, viljelymaa loppuisi, kun ihmiset lähtisivät taas kansainvaellukselle etsimään itselleen ruokaa. Tätähän on tapahtunut ihmiskunnan menneisyydessä aikaisemminkin. Viime sota vei ainakin 60 miljoonaa ihmistä. Miten nyt, oltaisiinko jo miljardeissa. Miten sitten voidaan ehkäistä näitä ongelmia? Olisiko hyvä sopia niistä juomavesistä jo nyt. Olisi aika kouluttaa ne tytöt siellä Afrikassa nyt. Mikä estää?Tunnetusti koulutetut naiset eivät synnytä suuria lapsilaumoja. Väestön kasvu on hidastunut niillä alueilla, missä naiset saavat kouluttautua ja saavat itse päättää omasta elämästään. Olisiko hyvä sallia adoptiot laajemmin, jotta ne lapset, joita ei ole toivottu, voisivat saada kodin riippumatta ihonväristä, uskonnosta ja kielestä. Historian saatossa kaikki ihmisen keksimiä verukkeita. Vastuu lapsista on vastuuta tulevaisuudesta. Vai miksi me täällä hääritään? Ilmastonmuutos on tapahtumassa ja se pahenee.