Kun itse aloitin koulun 60 vuotta sitten pienessä parinkymmenen oppilaan maalaiskoulussa, emme tienneet mitään internetistä taikka vieraista kielistä. Ulkomaailma oli siinä viiden kilometrin matkalla kodista kouluun ja takaisin. Ulkomaalainen oli harvinaisuus, emme tienneet edes mitä se tarkoittaa. Meni seitsemän vuotta ja olin jo kansainvälisellä leirillä Solingenissä. Hyvin sujui, opin kertaheitolla tästä maailmasta paljon ja hyviä suhteita muunmaalaisiin syntyi. Tänään lapsenlapsi aloittaa koulun. Edelleen hieman jännittäen, mutta englannin sanat sujuvat jo samoin muutamat espanjan sanat. Olemme käyneet eri maissa, joissa lapset ovat heti leikkineet, potkineet jalkapalloa ja auttaneet toisiaan, vaikka yhteistä kieltä ei ole ollut. Netistä olemme etsineet tietoa maista, meristä, kaloista ja merirosvoista. Tai hän etsii jo itse. Väittelemme. Ihmisen pitääkin olla mukana ympäristön muutoksessa, sukupolvien kasvamisympäristöt ovat erilaiset, ja jokainen sukupolvi saa omansa. Osaammeko me aikuiset, vanhemmat ja isovanhemmat ymmärtää, mistä on kysymys. Osaammeko tukea lasta? Osaamme me. Meillä vain on oltava aikaa vastata lapsen kysymyksiin, aikaa olla läsnä. Tämä hetki on nyt. Se ei koskaan tule takaisin.
