Aluevaalit ovat ohitse. Suomi sai uuden hallinnon portaan , kun muodostettiin hyvinvointialueet. Mutta ei hätää. Lääninhallitukset tulivat ja menivät niin kuin keskusvirastotkin aikoinaan, koordinaatio ja valvonta jäi omaehtoisuuden varaan. Sitten tulivat tutkimuslaitokset ja sitten aluehallintovirastot ja niin edelleen. Viiden miljoonan ihmisen hallitseminen muuttuu ajassa. Pääasia, että edes osa päättäjistä kuten eduskunta, on riippuvainen äänestäjien äänistä ja kuntien valtuustot. Vaikka viimeksi mainittuja välillä pidetään arkisen byrokratian alkulähteinä.
Mutta niin päätöksentekijät kuin tavalliset kansalaisetkin ovat sen tosiasian edessä, että ympäröivä luonto muuttuu ja ilmasto sen mukana. Muutos johtuu osin ihmisten käytöksestä, me kulutamme luonnonvaroja joka hetki ja vielä mässäilemme niillä niin, että kaatopaikat täyttyvät jätteistä ja meret muovista. Siitä ei voi seurata mitään hyvää ihmiselle. Myrskyt, maanjäristykset ja pandemiat eivät saa meitä ymmärtämään, että se kaikki ihmisiin kohdistuva tuho voisi johtua luonnon pahoinvoinnista. Me surkuttelemme lintujen kohtaloa, mutta samalla ostamme kissallemme mikä, mikä maassa tuotettua kissan ruokaa, minkä hiilijalanjäljestä tai ympäristölle tuotantomassa aiheutuneesta tukosta meillä ei ole hajuakaan.
Olisikohan meidän ihmisten aika ryhtyä säästämään luontoa vähentämällä jätteiden tuottamista ja sitä kautta uuden ostamista ja luonnonvarojen tuhlausta ihan valtiosta riippumatta? Voisimmeko me kuvitella, että elämä on hyvää, vaikka meillä ei olekaan uusinta kännykkää, parhainta viiniä tai vain vegaania ruokaa Etelä-Amerikasta. Miten me voisimme hiljentää elämisen vauhtia ja kävisimme töissä tai tekisimme etätöitä vain sen verran kuin tarvitsemme elääksemme kohtuullisesti. Että meillä olisi aikaa lapsillemme, vanhuksillemme. Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat eivät olisi seuraus tästä kiireestä ja yksilön palvonnasta.
Meidän on syytä ryhtyä miettimään arvoja uusiksi. Hyvinvoinnilla on monta sisältöä, mutta sitä ei voida maksattaa luonnonvarojen tuhlauksella. Mitä jos takaisimme vain sen verran hyvinvointia mitä luonto kestää niin, että sekin voi hyvin?