Aurinko paistaa kuumasti, varjossakin on 30 C. En jaksa olla auringossa, en ole koskaan ollut auringossa istuja. Istun mieluummin puiden siimeksessä merituulen hyväiltävänä. Näistä hetkistä kun kukaan ei vaadi mitään, ei mehua ei kahvia eikä lettuja, nautin. Katselen vain etäisyyteen. Puita ja pilviä ja vettä.
Mutta nopeasti ajatus karkaa arkisiin asioihin, mitä pitäisi vielä tehdä. Pitäisi pestä kaikki petivaatteet . Nyt ne saavat ulkona kuivuessaan hyvän tuoksun. Minulla on ollut tapana pestä ne aina aurinkoisella säällä. Sama mattojen kanssa. Vettä on mukava lotrata ja haistella mäntysuovan tuoksua. Taidan olla vanhanaikainen. Ei kukaan pese mattoja itse. Ne viedään pesulaan. Ympäristöystävällisyys ei ole sen suurempaa pesulan palveluilla, mutta työllistäähän siinä jonkun.
Vaikka en tiedä edes sitä, käväisevätkö matot naapurimaassa pestävänä, koska siellä palkkakustannukset ovat alhaisemmat. Toisaalta pitkät kuljetukset lisäävät päästöjä, mutta hinta ratkaisee. Miten tällainen arkinen asia voikin olla niin hyvä esimerkki siitä, miten kulutamme tänä päivänä. Mutta kuka sitä tulee ajatelleeksi. Eivät edes ne, jotka innokkaimmin puhuvat ilmastonmuutoksesta, luonnonmonimuotoisuudesta ja ympäristöstä.
Säästäminen on vanhanaikaista ja se ei sitä paitsi nosta kansantuotetta eikä työllisyyttä. Mutta kukahan uskaltaisi alkaa olla erimieltä. Jos se kuluttaminen onkin luonnonvarojen tuhlausta. Jos ei aina ostettaisikaan uutta vaan korjattaisiin vanhaa, työllistettäisiin uudella tavalla. Jos annettaisiin itsellemme aikaa pestä ne matot itse pesuaineella, mikä ei pilaa vesistöjä. Onko se sittenkin se aika, josta meillä on pulaa ?