Ihmisenä olemisen keveys ja maailma 2100, jolloin lapsenlapsi on 85-vuotias.
Tänään on toukokuun 5. päivä 2021 . Tämäkin päivä alkoi siellä Tyynenmeren aalloilla, kuten on aina alkanut. Niin kauan kuin aikaa on laskettu. Maapallo pyörii akselinsa ympäri ja samalla kierrämme omalla radalla. Näin nykytiedon mukaan. Tätä ei ihmiset ole aina tienneet. Mutta jännää tämä kiertämisen miettiminen on sen vuoksi, että me kaikki ihmiset kierrämme ihan ilman, että mitenkään siihen vaikuttaisimme, ainakaan paljon. Tosin uusin tutkimus kertoo, että napajäiden sulaminen ja vedenpinnan nousu saattavat vaikuttaa maapallon kiertoliikkeeseen. Ja mitä se vaikuttaa elolliseen elämään eli kaikkeen elämään luonnossa ja siis myös meihin ihmisiin, sitä ei ehkä vielä ihan tarkkaan tiedetä.
Olin varmaan 5-vuotias, kun ensimmäistä kertaa ihmettelin kuun ja auringonnousua ja syytä siihen, miksi? Samaa asiaa kysyvät tänä päivänä 5-vuotiaat, nuoremmat ja vanhemmat lapset. Mitä vastaamme? Tiedämme, että ilmastonmuutokseksi kutsuttu ilmiö on meneillään ja se koskee koko maapalloa. Miten se vaikuttaa maapallon kiertoliikkeeseen ja sitä kautta ihmiseen.
Erilaisia tutkimuksia ja puolitieteellisiä julkaisuja lukiessa alkaa tuntua siltä, että jokin ihmistä vaikuttavampi voima yrittää pelastaa maapallon. Me ihmisethän olemme surutta kuluttaneet luonnonvaroja, täyttäneet meret muovilla ja kaivaneet kalliot tyhjiksi öljystä ja hiilestä. Mutta suurin osa ei ole tehnyt sitä tietoisesti. Vasta nyt ollaan ymmärtämässä, mikä yhteys on ihmisen ja muun luonnon välillä. Luonto on pitänyt ihmisestä huolta, antamalla ravintoa, vettä , suojan ja lämpöä sopivasti vuosituhannesta toiseen. Ihmisen on tarvinnut pysyä vain hengissä ja jatkaa ihmissukua.
Jos muuttolinnut ja muut eläinlajit liikkuvat alueilta toisille valtioiden rajoista välittämättä, niin ihminen on rajannut alueensa eli reviirinsä tarkasti. Tosin se reviiri on vaihdellut kautta aikojen, mutta omasta kukaan ei ole ilman tappelua luopunut.
Tämä kaikki tuli mieleeni, kun juttelin nykyisen 5-vuotiaan kanssa, jolla käytössään paljon enemmän tietoa kuin minulla 5-vuotiaana. Sitä jäin vain miettimään, että minkälainen on se maailma, jonka hän kohtaa vuonna 2100. Silloin hän olisi 85-vuotias. Meidän aikuisten sukupolvet edeltäjineen, me olemme vastuussa. Ilman vastuuta ihmiselämä olisi liian kevyttä ja helppoa.