Nykytiedon valossa ihmisen kehitys maapallolla on tapahtunut vaiheittain. En mene siihen syvällisemmin. Oma sukupolveni syntyi II maailmansodan jälkeisessä niukkuudessa. Maailma oli raunioina ja pulaa oli vähän kaikesta. Yli 60 miljoonaa ihmistä oli menehtynyt sodassa. Viisaammat näkivät, että oli aika sopia pelisääntöjä, että sama ei toistuisi. Syntyi YK ja laaja kansainvälisten sopimusten verkosto.
Ikäluokkani halusi omille lapsilleen maailmanrauhaa, paremman elämän, enemmän koulutusta, rokotuksia, terveydenhuoltoa, tekniikkaa, langattomat yhteydet ja hyvää ruokaa ja kunnon vaatteet. Tämä kaikki oli mahdollista tieteellisen tiedon ja sen leviämisen seurauksena. Teollisuus ja maatalous kukoistivat. Väestö lisääntyi pallolla.
Nyt tänä päivänä ihmettelemme, miten maapallon tulevaisuus taataan. Ihmiselle ei mikään riitä.Lapsenlapsemme haluavat vielä parempaa elämää ja syyttävät meitä maapallon tuhoamisesta. Samanaikaisesti he jatkavat kuluttamista. Ruokaa heitetään enemmän jätteisiin kuin koskaan. Vaatteita, koneita ja laitteita vaihdetaan koko ajan. Maapallon luonnonvarat eivät riitä uusiin tavaroihin eikä ilmasto kestä tavaroiden tuotannosta ja jätteestä syntyviä päästöjä.
Internet on tuonut saman tiedon maailman jokaiseen nurkkaan, valtiot eivät ole pystyneet sitä estämään. Kaikki haluavat saman elintason. Naisten koulutus ehkäisee väestön kasvua, mutta kaikkialla ei naisia osata kouluttaa. Väestön kasvu jatkuu siellä osissa maapalloa, missä ruuantuotanto kärsii eniten ilmastonmuutoksesta.
Meidän pitäisi nopeasti muuttaa kulutustapoja. Mutta miten me muutamme ihmisen käytöstä? Me pula-ajan kokeneet, meille se ei ole ongelma. Mutta miten ne, jotka vaativat aina enemmän ja aina parempaa, pystyvät muuttumaan? Luonnonkatastrofit ovat kova koulu. Sellaista ei kukaan toivo lähimmäiselleen. Mutta maapallo suojelee itseään ihmisen toimilta.
Tavallisen ihmisen arkeen vaikutukset näkyvät valtioiden ja yritysten päätöksinä.