Vuoden 2020 ensimmäinen puolisko on mennyt pandemian varjossa. Pandemia ei ollut vain suomalaisten elämään vaikuttava tekijä vaan kaikissa tämän pallon valtioissa vaikuttava tekijä. Tauti, jonka aiheuttaja tiedettiin, mutta sitä ei tunnettu.
Tämä aika on paljastanut jälleen sen, mitä me tiedämme ihmisen elämästä tällä pallolla, ja ennen kaikkea sen että emme tiedä sittenkään vielä kaikkea. Historiaa aikoinaan opiskelevana oivalsin joskus, että asioita tulee peilata kuhunkin aikaan. Varhaisella keskiajalla, 1100-1300-luvulla, ihmisten elämä on ollut erilaista kuin nyt, puhumattakaan ajoista ennen ajanlaskua. Kuitenkin silloinkin on tehty päätöksiä, löydetty uusia alueita ja valloitettu niitä. Mitä silloin on ajateltu tulevaisuudesta, sitä emme tiedä tarkalleen. Verojakin on kerätty satoja vuosia erilaisiin tarkoituksiin.
Vallan kolmijako on paljon myöhempää keksintöä. Siihen asti hallitsija käytti laaja-alaisesti ylintä valtaa monissa asioissa. Suomessakin hallitsija oli ylin päättäjä, Ruotsin kuningas vuoteen 1809 ja sen jälkeen Venäjän tsaari vuoteen 1917. Meidän vallan kolmijakomme on siis ihmiskunnan mittakaavassa varsin nuorta, vain n. 100 vuotta. Siihen vuosimäärään ei montaa sukupolvea mahdu. Sen vuoksi poliittinen keskustelu ei aina tunnista, että kenelle mikin vallan osa-alue Suomessa kuuluu.
Historian opetusta on väheksytty, mutta turhaan. Nykypäivää ei voi ymmärtää, jos ei tiedä, mihin se perustuu. Sama koskee tulevaisuutta. Eivät ne aikakaudet synny tyhjästä. Ne rakentuvat vanhan päälle. Jokainen tapahtuma tapahtuu kuitenkin siinä ajassa, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa. Nyt on tartuttava niihin asioihin, joilla me säilytämme maapallon elinkelpoisena tulevaisuudessa. Tietoa on.