Jälleen on se aika vuodesta, kun perunat, juurekset, sienet ja marjat on laitettu talteen talven varalle. Nyt niitä kaikkia saa läpi vuoden myös kaupasta tuoreena ja erilaisina versioina. Monet tulevat Espanjasta tai Hollannista tai vielä kauempaa. Mutta niin ei ole aina ollut, vielä 60 vuotta sitten oli tärkeää kerätä marjoja, niistä tehtiin koululla ruokaa lapsille ja henkilökunnalle. Nyt pidetään itsestään selvänä, että joka päivä on erilaista ruokaa kaikkien saatavilla. Mutta tämä ei ole koko totuus. Suomessakin on niitä, jotka joutuvat tinkimään ruuasta. Ostetaan sitä, mikä on halvinta. Ja siihen eivät esimerkiksi ympärivuoden saatavat tuoreet marjat kuulu. Suomen on onni on, että Suomessa asuvien ruuasta säästävien osuus kansalaisista on vain muuttaman prosentin. Kun katsomme koko maailmaa, niin ruuan puutteesta kärsivien osuus on jo suhteellisesti suurempi. Vaikka YK:n tilastojen mukaan nälänhätä ja nälkää näkevien määrä maapallolla on vähentynyt, niin ei se kokonaan ole kadonnut. Tämä ei johdu pelkästään köyhyydestä vaan myös ilmastosta. Kuivuus tai rankkasateet verottavat satoa tai hävittävät sen kokonaan. Ne ovat köyhyyden syy ja seuraus.
Kuinka moni meistä muistaakaan, että ilmasto, se meidän tai muiden, siis meidän kaikkien yhteinen, muuttuu ja tieteen tulosten mukaan siihen suutaan, mikä ei ole ihmiselämälle edullista, muista luontokappaleista puhumattakaan. Niinpä meidän tulisi täällä yltäkylläisyyden keskellä muistaa, mitä ja miten kulutamme ja missä voimme olla tuhlaamatta luonnonvaroja. Me voimme muuttaa kulutustapojamme ja me voimme tehdä tuottavuuslaskelmia monella tavoin. Mutta ilmastonmuutosta me emme voi muuttaa muuttamatta tapojamme. Nyt meillä on syksy ja sen sato, mutta mitä meillä on 50 vuoden kuluttua, kun nyt syntynyt sukupolvi elää keski-ikää?