Ajelimme vanhaa nelostietä. Padasjoki, Kuhmoinen, Jämsä.
Tuli puheeksi Pentti Linkolan Kuhmoisten koti. Kuhmoinen on metsäinen pitäjä keskellä Suomea. Päijänne on Kuhmoisten suuri järvi. Ei ole vaikeaa kuvitella millaista on ollut elää metsän keskellä ilman valoja, muista tämän päivän mukavuuksista puhumattakaan. Silloin ilon aiheet on ollut löydettävä luonnosta. Auringon valo, illan hämärä, leuto tuuli, lämmin järvivesi, linnut ja syksyllä marjat ja sienet. Kun tiukka paikka tulee, ihminen selviää aika pienellä ravinnolla ja valolla. Mikä on sitten muuttunut vai onko mikään? Edelleen ihmiset rientävät metsän keskelle, järven rannalle, nauttivat järvivedestä, leudosta tuulesta, marjoista ja sienistä. Onko meihin sisäänrakennettu kaipuu primitiiviseen. Sillä siitähän on nyt kysymys. Mutta emme me enää halua luopua juoksevasta lämpöisestä vedestä, sähköstä ja sen mukanaan tuomista mukavuuksista. Vai voisimmeko, jos me sillä pelastaisimme tämän pienen pallon? Riittääkö sähkö 7 miljardille? Marjastus ja sienestys eivät nekään ole enää elinehto vaan pieni pikantti harrastus, useimmille. Mutta me voisimme kaikki kerätä omat marjamme talvea varten tulevana syksynä. Siitä se alkaa.